29. tammikuuta 2016

Punottu kaulakoru kupariputkella

Himoitsin pitkään vähän paksumpaa, tiiviisti punottua kaulaketjua, ja lopulta sain aikaiseksi toteuttaa sellaisen. Tämä kun oli harjoituskappale, niin tein itse ketjun kustannussyistä hopeoidusta kuparilangasta, enkä täyshopeasta. Katsotaan kauanko kestää kulutusta.

Punottu hopeaketju kupaririipuksella

Tein ketjuun lisäksi kuparista putkilon riipukseksi. Myöhemmin tein myös toisen samantyylisen kupariputken, jonka emaloin valkoiseksi. Ajattelin tehdä niitä ehkä vielä muutaman muunkin, näin samaan koruun saa vaihtelevaa ilmettä helposti.

27. tammikuuta 2016

Epäonnistuneista korvakoruista onnistuneeksi riipukseksi

Tein yhdestä "epäonnistuneesta" seepiavalun tuotoksesta tällaisen riipuksen. Abstraktissa korussa on nähty ainakin merenpohjaa, kuun pintaa ja vilkuttava tyyppi. Mitä sinä näet?


Yritin valaa kaksi samankokoista pyörylää korvakoruiksi, mutta tuotoksena olikin epämääräinen möykky, josta löytyy kuva aiemmassa postauksessani (Tilataidetta vai koruja?). Sahasin valukanavan jättämän osan pois, ja jäljelle jäi tähän koruun käyttämäni palanen.

Tein neliölangasta pyöreän kehyksen, johon asettelin palasia. Kokeilin eri asetteluja ja kuvailin niitä kännykällä, jotta pystyin vertailemaan mikä olisi mielestäni kivoin. Alla muutama hylätty vaihtoehto. Lisäsin ilmettä ja ryhtiä tuomaan myös onyksin. Sen kai pitäisi tuoda myös onnea kantajalleen!

 

Tilataidetta vai koruja?

Blogin päivitys on ollut taas aikamoisella tauolla, mutta kaikenlaisia näpertelyjä on tullut tehtyä senkin edestä.

Viime keväänä aloin opettelemaan hopean valua - hieman vaihtelevalla menestyksellä. En ole ihan varma tuliko kaikista koruja vai tilataidetta, mutta hauskaa puuhaa valaminen ainakin on!

Kahvipapujen päälle valettu hopea
Kokeilin aluksi seepiavalua ja valamista erilaisten materiaalien, kuten kahvipapujen, männyneulasten ja spagetin, päälle. Ohessa muutama esimerkki hauskoista lopputuloksista. Erityisesti kahvipapujen päälle valettu "möykky" on mielestäni erityisen kaunis. Ajattelin tehdä siitä riipuksen, tosin se saattaa olla hieman liian raskas sellaiseksi. Mutta ei sitä raaski sulattaakaan, kun on niin kaunis muoto.

 
Yllä myös muutama esimerkki seepiavaluista. Siinä muotti kaiverretaan seepian kuoreen, joka jättää tuotoksen pintaan kauniin aaltomaisen kuvion. Molemmissa kuvissa on vasemmalla tehty valu helpommin juoksevalla hopeatinalla, ja oikealla samaan muottiin tehty hopeavalu. Ehkä vielä hieman opettelemista tekniikassa.....